lauantai 7. joulukuuta 2013

Lisää sukkia

Sukkatehtailu jatkuu.

Eilen suosikkileffaani Tuntematonta Sotilasta katsoessani neuloin loppuun nämä Novitan pintaneulesukat seiskaveikasta. Sukista tuli tuon pintaneuleen ansiosta todella joustavat ja jotenkin "kuohkeat". Luulen, että sukat ovat myös todella lämpimät. Uskon, että lahjan saajakin arvostaa tätä ominaisuutta sillä hän asuu Espanjan Pyreneillä vuoristotalossa, jossa ei keskuslämmitystä tunneta.



Eilen vietin vapaapäivää töistä ja siivosin kodin oikein juurta jaksaen. Siitä olikin mukava rauhoittua itsenäisyyspäivän viettoon ja samalla julistaa myös joulukausi alkaneeksi. Ihme kyllä onnistuimme paikallistamaan joulukoristeet muuton jäljiltä suhteellisen vaivattomasti ja nyt on kodissa ihana ja rauhoittava joulutunnelma.



Muutenhan täällä Brysselissä on ollut hieman vaikea virittäytyä joulutunnelmaan, koska sää on ollut kaikkea muuta kuin jouluinen tai edes talvinen. Vai mitä sanotte talvimaisemasta:


Luisteleminen on tällä lammella joka tapauksessa kielletty. Ja vaikkei olisi, niin en silti suosittelisi kokeilemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti