sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Afrikassa Brysselissä

Pitkästä aikaa. Tässä näyttäisi olevan jonkinlainen neuleänkyrä päällä, josta syystä blogi on vaivihkaa siirtynyt säästöliekille. Villatakkia on kovasti yritetty aloittaa ja sukat saatu puikoille, mutta valmista saa vielä odotella.

Jatketaan siis muista aiheista. Sain vapaan iltapäivän ja kävin päiväkävelyllä Afrikassa. Bryssel on siitä(kin) hieno paikka, että täällä voi käydä ulkomaanmatkoilla lähtemättä itse kaupungista.

Ensin kävelin Place de Luxembourgille, jossa sijaitsee mm. Euroopan parlamentti. Alla olevasta kuvasta voi bongata kaikki Brysselin perusasiat: Mielenosoittajia, poliisin ja vohveleita myyvän smurffiauton.


Sitten pääsin perille Afrikkaan, tarkemmin sanoen Matongeen.


Brysselin Ixellesin kaupunginosassa on muutaman korttelin kokoinen alue nimeltään Matonge. Nimi juontaa juurensa samannimisestä kaupunginosasta Kongon Kinshasassa.



Brysselin Matongessa on väriä ja elämää. Muoti on hyvin erilaista.


Ruokakauppojen tarjonta on värikästä ja eksoottista.


Laitetaanko kaloja vai toukkia?


Muutaman sadan metrin päässä Afrikasta on New Yorkin 5th Avenue. Sieltä löytyvät kaikki Tärkeät Merkkiliikkeet.



Brysselissä voi käydä pistäytymässä myös mm. Turkissa ja Aasiassa. Näistä enemmän jollakin toisella kertaa, tällä kertaa jalat eivät jaksaneet sinne saakka.

Yhden iltapäivän aikana tuli nähtyä monenlaisia ihmisiä ja monenlaisia kulttuureja. Maantienvärisenä suomalaisena varmasti pistin monessa paikassa silmään, mutta se ei kenenkään tahtia haitannut.
Kuuluisia sanoja lainatakseni, minullekin monikulttuurisuus on rikkautta.



2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia paikkoja, tuo viimeinen kuva on aivan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tilkkutäkkitalo, ratikkapysäkkini merkki :-)

      Poista